Juhannuksen saunomiset menivät sen verran hyvin, että jatketaan samoilla askelmerkeillä toistaiseksi.

Yhteissaunat perjantaisin ja lauantaisin 18-22.

Kaksi tuntia naisille ja kaksi miehille. Parillisille viikoilla naisten saunavuoro ensin, parittomilla viikoilla miehet ensin.

Tunnin mittaiset varattavat saunavuorot perheille ja venekunnittain lauantaisin alkaen klo 13 aina yhteissaunoihin asti. Saunaa voi toki varata myös yhteissaunomisten jälkeiselle ajalle.

Saunavuorot on varattava niin että ne ovat peräkkäin, alkaen heti ennen ja jälkeen yhteissaunoja, jotta sauna ei käy turhaan tyhjäkäyntiä.

Suositellaan pitämään riittäviä turvavälejä vaikka koronatilanne onkin helpottunut.

Heinäkuun aikana Lonksussa on ollut yleensä hiljaisempaa ja silloin on ollut tapana että saaressa olijat sopivat keskenään saunomisesta. Jatketaan siten nytkin.

Ajankohtaista