Veneily

Karinkiertäjät ry on veneilyn yleisseura. Joukossamme on sekä moottori- että purjeveneilijöitä. Osa harrastaa matkaveneilyä perheen kanssa, osa käy mukana kilpailuissa ja jotkut keskittyvät veneilyyn ja kalastukseen lähisaaristossa. Sekä purjehdus- että moottorivenejaosto järjestävät ohjattua toimintaa.

PURJEHDUSJAOSTO

Purjehdusjaosto osallistuu Itäsyndikaatin purjehduskilpailujen järjestämiseen. Kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Lauantailenkki on yksi Itäsyndikaatin kilpailuista. Lisäksi järjestetään Pitkälenkki elokuussa ja seuran sisäinen lauantailenkki syyskuussa.

Purjehdusjaosto järjestää lisäksi eskadereita yhdessä moottorivenejaoston kanssa.

MOOTTORIVENEJAOSTO

Moottorivenejaosto on useana vuonna järjestänyt eskaaderi/kokoontumisajoja Suomenlahdella purjehdusjaoston kanssa.