Karinkiertäjät ry on veneilyn yleisseura. Joukossamme on sekä moottori- että purjeveneilijöitä. Osa harrastaa matkaveneilyä perheen kanssa, osa käy mukana kilpailuissa ja jotkut keskittyvät veneilyyn ja kalastukseen lähisaaristossa. Sekä purjehdus- että moottorivenejaosto järjestävät ohjattua toimintaa.
Purjehdusjaosto
Purjehdusjaosto pyrkii vaalimaan ja kehittämään Karinkiertäjien purjehdustaitoja. Yksi parhaista tavoista siihen ovat kilpailut, joihin purjeveneiden kippareiden ohella rohkaistaan osallistumaan myös muita seuran jäseniä gasteina.
Karinkiertäjät on mukana järjestämässä kahta purjehduskilpailua vuodessa. Kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Lauantailenkki on yksi Itäsyndikaatin osakilpailuista. Sen lisäksi Karinkiertäjät järjestää yhdessä Sarvaston Venekerhon kanssa Pitkälenkin / Kalasoppa Racen elokuussa. Pitkälenkki purjehditaan molempien seurojen saaritukikohdan lähivesillä Porvoon Onasissä.
Kilpailuiden lisäksi purjehdusjaosto on mukana järjestämässä eskadereita yhdessä moottorivenejaoston kanssa.
Moottorivenejaosto
Moottorivenejaosto on useana vuonna järjestänyt eskaaderi/kokoontumisajoja Suomenlahdella purjehdusjaoston kanssa.
Nuorisojaosto
Nuorisojaoston oma sivu löytyy tästä.
Huvitoimikunta
Huvitoimikunnan oma sivu löytyy tästä.